Kesän kanssa käsipäivää

Kesä on todellakin ihanaa aikaa.. Ja myös kuvaamisen aikaa. 

Pieni levottomuus alkaa vallata alaa, kun huomaa omenapuiden kukkien pudottavan lehtiään. Siitä nimittäin tietää että kesä alkaa olla puolillaan. Sieltä se talvi pikkuhiljaa alkaa jälleen kurkistella nurkan takaa, mutta onhan tässä vielä kesää jäljellä. Sitäpaitsi ne pudonneet omenankukkien lehdet luovat todella kauniin kuvauspaikan :)

 

Rippikoira

14. 6. 2014 tuli minun kohdalleni se ainutkertainen hetki elämässä, kun pääsin ripille. Luonnollisesti sinä päivänä tuli otettua luvattoman paljon kuvia, joista huomattavan monissa esiintyy meidän pieni linssilude, "Mehee". 

Tottakai neiti pääsi mukaan myös kiitoskuvaani, eihän siitä muuten olisi tullut lainkaan niin hieno kuin siitä tuli. Tosin se itse kuvan ottaminen vei oman aikansa, ja luultavasti sen tietävät myös naapurustossamme asuvat ihmiset, sillä niin kovasti yritimme saada Meeaa katsomaan kameraan kiljumalla, huutamalla ja hyppimällä kameran takana. 

Eihän tämä yksi kuva tietenkään mihinkään riittänyt, vaan Meeasta otettiin kuvia melkein enemmän kuin minusta. Rippijuhlien aikana selvisi myös, että Meea pitää todella paljon ruusujen tuoksusta - tai ainakin siihen malliin se niitä nuuskutteli.

 

Meheelle otettiin tottakai myös ihka oma rippikuva, vaikka se olisikin ehkä ikänsä puolesta ollut sopivampi ottaa kaksivuotiaana, mutta olkoon nyt yksi ja puoli vuotias. Tämän kuvan ottaminen onnistui huomattavasti helpommin kuin minun rippikuvani ottaminen.

 

Oikein hyvää ja lämpöistä kesää kaikille terkuin: Me

Kiitos Kalajoki!

On lauantai 3. toukokuuta, kun revin itseni ylös sängystä jo kahdeksalta vaikka on lauantai. Tänään on nimittäin jotain vielä kiinnostavampaa kuin nukkuminen - nimittäin koiranäyttelyt Kalajoella.

Lähdemme matkaan puoli kymmenen aikaan tätini, kahden serkkuni ja pikkusiskoni kanssa. Ja niin, ei toki sovi unohtaa Mollaa, joka itseasiassa on se syy, miksi me suuntaamme näyttelyihin lauantaina parhaaseen  nukkumisaikaan. Valitettavasti Meean on jäätävä tällä kertaa kotiin.

Saavumme paikalle puoli yhdeltätoista ja sulaudumme pian noin 700 koiran ja heidän omistajiensa joukkoon. Molla on muiden kultsujen tavoin kehässä 4 ja sen luokka alkaa kello 11.

 

Vietin kokonaiset viisi tuntia näyttelyissä koiria ja arvosteluja seuraten, kuvaten ja tuttujen koirien puolesta jännittäen. Opin hämmästyttävän paljon erilaisia asioita niin näyttelyistä, koiran esittämisestä kuin kasvattamisestakin. Tässä edestauttoivat tätini lisäksi muutamat kasvattajat ja kokenut ja avulias näyttelyväki. 

Päivä oli oikein antoisa ja kaikkien osalta hyvin onnistunut. Molla oli lopulta JUN ERI3 ja myös sen sukulaiset menestyivät hyvin.

Innolla jään odottamaan tulevan kesän näyttelyitä. Menossa ollaan ainakin heinäkuussa Ouluun ja elokuussa Ruukkiin. Luultavasti en kuitenkaan itse kehään ole menossa, koska Meikku on silti vielä sen verran ujo tapaus, että se tuskin malttaisi olla hetkeäkään aloillaan siellä kymmenien muiden koirien keskellä. Luultavasti Meea pääsee kuitenkin mukaan reissuun ja tottuu siinä samalla näyttelyhälinään ja siihen koira- ja ihmismäärään. Haaveena olisi kuitenkin päästä joskus Meikun kanssa katsomosta sinne kehän puolelle.

Hyvä Molla!

Koiramaista menoa

Eilen 1. 5 järjestettiin Raahessa Match Show. Museorantaan oli kerääntynyt suuri määrä koiria kaupungin sisältä ja sen ulkopuolelta. Koiria oli irlanninsusikoirista samojedinkoiriin ja sekarotuisiin. Myös koirien esittäjiä oli montaa ikäluokkaa, eikä mereltä puhaltava viima hidastanut menoa.

Myös me suuntasimme museorantaan eilen kello 12.00, mutta emme osallistumaan. Meea on ollut aina ujo toisten koirien suhteen, joten päätimme lähteä liikkeelle totuttelumeiningillä. Meikku meni ensin aivan sekaisin suuresta koira- ja ihmismäärästä, ja pysytteli aivan jalkojen tuntumassa. Loppua kohti alkoi neiti kuitenkin rentoutua ja kävipä siinä muutamia koiriakin sitä moikkaamassa.

Aamupäivä kului kisailua tarkkaillessa sekä tätiäni ja hänen kultaistanoutajaansa kannustaen. Näyttelyitä seuratessa saimme paljon uutta tietoa ja kokemusta - sekä minä että Meea. 

Mökkielämää

Myöhäiset pääsiäistoivotukset - ja postaukset.

Pääsiäislomalla tämä perhe suuntasi mökille Lapin tunturimaisemiin. Oletetusti myös koira matkasi mukaan, vaikka ei matkailusta niin välitäkään. Lyhyet automatkat sujuvat hyvin, mutta pitkillä matkoilla Meea on hyvin levoton, ei tahdo pysyä lainkaan paikoillaan ja oksentaa. Mökkimatka kesti neljä tuntia, ja oli koiralle melko ankeaa aikaa. 

Mökillä pilkittiin, hiihdettiin, syötiin makkaraa ja saunottiin. Meea sai olla lähes koko ajan irrallaan isolla tontilla, ja oli siitä silminnähden tyytyväinen. Koira kirmaili milloin missäkin, mutta se oli myös helppo löytää. Meikku nimittäin rakastaa lapsia, ja jos lapset ovat ulkona, tarvitsee vain etsiä heidät - sieltä löytyy Meeakin.

Loman ajan mökkeiltyämme tuntui hyvältä tulla taas kotiin. Ilmeisesti myös koira oli kotiinpaluusta iloinen, sillä ensimmäisenä se kirmasi talon ympäri kaksi kertaa.

PS. Olenko ainoa, jonka mielestä tuo ylempi kuva muistuttaa Leijonakuningasta? :D

Ystäviä ystävien keskelle

Meea on tämän hieman yli vuoden aikana todellakin tullut osaksi perhettä ja sen huomaa myös siitä, että ystävistämme on tullut myös Meikun ystäviä. Ensimmäisellä kerralla neiti on kyllä hieman varautunut, heiluttelee häntäänsä mieluummin kahden metrin päästä kuin tulee heti silitettäväksi.

 

On myös huomattu, että Meean on paljon helpompi tutustua tyttöihin kuin poikiin. Lähes kaikkien ystäväni (jotka siis ovat olleet tyttöjä) ovat saaneet pian huomata kuinka pieni musta koira roikkuu heidän jaloissaan niin että huomaa pian tulleensa kampatuksi. Toki Meea haluaa ystävystyä myös poikienkin kanssa, mutta se vie oman aikansa. Ehkä matala ääni pelottaa neitiä. Parin silityskerran jälkeen Meea on kuitenkin todella hyvää pataa kaikkien kanssa. Toisaalta onhan meillä tytöillä kuitenkin paljon enemmän yhteistä.