Nyt on ollut blogin pidossa pienoinen tauko, mutta nyt palaillaan taas. Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa hyvinkin ajankohtaisesta asiasta, nimittäin huomisesta! Joulu kolkuttaa ovella, ja meillä valmistaudutaan tohinalla aattoa viettämään. Siivoillaan ja leivotaan, ja sen lisäksi... pestään koira! Eipä ole meidän joulun valmistautumisrutiineihin ennen kuulunut koiran pesua, mutta nyt sekin on rantautunut meidän talouteemme. Pakko sanoa ettei Meea mitenkään erityisesti nauti pesemisenä olemisesta, mutta ei se sitä niin paljoa vihaa, etteikö uskaltautuisi pesuhuoneeseen omin jaloin. Muuten tuuheaturkkinen sheltti näyttää aika reppanalta turkki märkänä ihoa vasten. Kyllä sitä käyvät aina paikalla olijat kummastelemassa, miten erinäköiseksi koira voi muuttua!
Pesun jälkeen oli koiran kuivauksen vuoro. Joskus olen kuivannut Meean hiustenkuivaajalla, mutta tällä kertaa en kerinnyt (tai jaksanut) joten tyydyin kuivaamaan pyyhkeellä. Koira sai kuivattaa itse itsensä, ja kyllähän se turkki kuivui melko nopeasti sen viilettäessä täyttä vauhtia ympäri taloa mukana lasten leikeissä. Meealla on lievä pakkomielle vahtia jatkuvasti lasten touhuja ja aina jos joku kiljaisee talon toisessa päässä, Meekku on heti pää viidentenä jalkana katsastamassa tilannetta. Lisäksi lasten leikkiessä hippaa (tai muuta sen kaltaista leikkiä) koira juoksee koko ajan lasten rinnalla ja haukahtelee innoissaan. Lopulta se sitten väsähtää, kuten alla olevasta kuvasta huomaa. (ps. Meean turkki menee kastuessaan aivan kiharalle ja suoristautuu kuivuessaan, ks. kuva).
Jouluisin lapsia aina hieman jännittää Joulupukin tulo, mutta tänä vuonna, ainakin meitä isompia, jännittää eniten koiran suhtautuminen tähän uuteen, outoon tulokkaaseen. Meea suhtautuu jo ennestään varauksella vieraisiin ja etenkin miehiin. Ei se koskaan ole vihainen, mutta haukkuu sitäkin äänekkäämmin. Sitä odotellessa :)
Meea on saanut tämän kuluneen vuoden aikana aivan ennalta - arvaamattoman ystävän: gerbiilimme Tarun. Tarun siskon Tiinun kuollessa hiljattain, hiirineidistä on tullut paljon sosiaalisempi, jos nyt hiirestä niin voi sanoa. Olen antanut Meean parisen kertaa haistaa hiirtä, eikä se ole osoittanut syömisaikeita. Eräänä päivänä siivotessani Tarun häkkiä, Meea tuli huoneeseen nuuhkimaan pahvilaatikkoa jossa hiiri oli siivouksen aikana. Laatikon katossa oli pieni reikä, josta Taru kävi ihmettelemässä tätä suurta otusta. Siinä ne sitten haistelivat toisiaan kuonot yhdessä. Äiti pelkäsi koko ajan Tarun puolesta, mutta minä taas pelkäsin hiiren purevan koiraa kuonosta, se kun sattuu olemaan härnättynä hyvinkin kipakka tapaus. Avasin laatikon kannen, jotta kaverukset voisivat nähdä toisensa paremmin ja Tarun kiinnostuksen lopahtaessa Meea jatkoi vahtaamistaan.
Tämän jälkeen Meea kävi moneen kertaan katsastamassa, josko laatikon kansi olisi jälleen auennut. Hieman sääliksi sitä kyllä kävi, kun ystävyys osoittautuikin hieman yksipuoliseksi. Neiti sattuu nimittäin olemaan sen verran ujo muiden koirien suhteen, ettei se helposti löydä ystäviä. Onneksi Meea saa olla aina mukanani gerbiilinhäkin siivouksessa ja pitää seuraa pienemmälleen.
Kävimme Meikun kanssa myös Raahessa järjestetyssä Eläinten Joulurauhan Julistuksessa ja sen myötä toivotamme kaikille rauhaisaa Joulua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti